Biografia
Minna Kangasmaa
Kuvanveistäjä
Minna Kangasmaa on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta Helsingistä. Lisäksi hän on suorittanut Lahden Taideinstituutissa kuvataiteilijan ammattikorkeakoulututkinnon. Kangasmaan teoksia on ollut esillä laajalti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hän on tehnyt myös tilaustyönä julkisia teoksia. Hänen teoksiaan on muuan muassa Suomen valtion kokoelmissa. Kangasmaa on toiminut aktiivisesti kuvataiteen kentällä paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vuodesta 1992. Hänelle myönnettiin vuonna 2017 Valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha. Uransa aikana Kangasmaa on toiminut useissa taidekentän luottamustoimissa ja asiantuntijatehtävissä muun muassa vuosina 2016-2019 Suomen Taiteilijaseuran hallituksessa ja Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton puheenjohtajana. Vuonna 2019 Kangasmaa palkittiin Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton tunnustuspalkinnolla tunnustuksena kuvataiteen hyväksi tehdystä valtakunnallisesti merkittävästä työstä. Vuoden 2020 syksyllä hän perusti Oulun Pikisaareen pienimuotoisen taidekeskuksen Art Hub Pikisaaren, joka toimii taiteen projektitilana sekä yhteisöllisenä kohtaus- ja tapahtumapaikkana.
TAIDEKOULUTUS
Kuvataiteen maisteri (KuM), Taideyliopiston Kuvataideakatemia, kuvanveiston osasto, 2021
Kuvataiteilija AMK, Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoilu- ja taideinstituutti, 2010
Kuvataiteilijan tutkinto, Lahden Taideinstituutti, 1994
JULKISET TEOKSET
Pohjoisen taivaan alla, Oulun yliopistollinen sairaala, 2023
Kunnianosoitus virtaaville vesille, Kiiminkipuiston koulu, Kiiminki, 2020
Forget-me-not, Oulun seudun ammattiopisto, Haukipudas, 2014
Lace Square – pylväitä ja silmukoita, Kaakkurintori, Oulu, 2009
Aerial, Limingan lukio, Liminka, 2009
Kasvu, Patamäen koulu, Oulu, 2005
Ilo, Toppilansaari, Oulu, 2005
Wings, Vestmannaeyjar, Heimaey, Islanti, 1999
YKSITYISNÄYTTELYT
2024 Galleria Myötätuuli, Raahe (Oulun taidemuseon alueellinen näyttely)
2022 Galleria Vanha Kappalaisentalo, Porvoo
2020 Galleria Vanha Kappalaisentalo, Porvoo
2020 Poriginal galleria, Pori
2019 MUU Kaapeli, Kaapelitehdas, Helsinki
2017 Galleria Vanha Raatihuone, Turku
2011 Galleria Sculptor, Helsinki
2011 Galleria Katariina, Helsinki
2009 Oulun taidemuseo
2009 Galerie elm75, Berliini, Saksa
2008 Galleria Uusikuva, Kotka
2006 Rauman taidemuseo
2006 Galleria Saskia, Tampere
2005 Neliö Galleria, Oulu
2005 Oskari Jauhiaisen taidemuseo, Kiiminki
1997 Visuaalinen keskus, Oulu
1995 NUKU Galleria, Oulu
VALIKOIDUT RYHMÄNÄYTTELYT
2024 Brüken – Clay – TonTon, Künstlerhaus Ziegelhütte, Darmstadt, Saksa
2024 Chiaroscuro, ID:I Galleri, Tukholma, Ruotsi
2024 Idän kelluva raita, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
2023 Take Care, Sophienholm Kunsthal, Kongens Lyngby, Tanska
2022 Take Care, Neliö-Galleria, Oulu
2022 Élan Vital und Momentum, Galerie Kunstflügel, Rangsdorf, Saksa
2021 Man-Maid-Nature, pohjoismainen ryhmänäyttely, Pop-up Contemporary, Kööpenhamina, Tanska
2021 VIDE / Tyhjyys, Neliö-Galleria, Oulu
2020 nordiSKuptur 2, Galleria Sculptor, Helsinki
2020 Näkymä, ympäristötaidenäyttely, Akaa
2019 Mäntän kuvataideviikot XXIV, Pekilo, Mänttä
2019 Parallel Vienna, Wien, Itävalta
2018 Valaistuminen, Pohjoinen valokuvakeskus, Oulu
2018 Uusi hierarkia, Galleria Lapinlahti, Helsinki
2018 Hotel Infinity, Project Room, Helsinki
2018 Rajallisia tilaisuuksia, Exhibition Laboratory, Helsinki
2017 Animal and the Logic of Others, Exhibition Laboratory, Helsinki
2017 Kuvan Kevät, HAM-kulma, Helsingin taidemuseo
2016 Matter Matter, Exhibition Laboratory, Helsinki
2016 Hiukkavaaraa, Oulun taidemuseo
2016 Lumipalloefekti 3 - Pohjois-Suomen biennaali, Kemin taidemuseo
2016 Works on Paper, Galerija DLUL, Ljubljana, Slovenia
2016 Techniques of Delusion, Exhibition Laboratory, Helsinki
2015 Hildegard Projekt: Preliminary Design of an Experimental Art-Circling Spaceship, Kunsthaus Essen, Saksa
2015 Phänomen - die andere Realität, Basement, Wien, Itävalta
2015 K2 Plugget, Vilho Lampi museo, Liminka
2014 Tämän saa jakaa, SKjL:n vuosinäyttely, Imatran taidemuseo
2014 Lumipalloefekti 2 - Pohjois-Suomen Biennaali, Rovaniemen taidemuseo ja Arktikum, Rovaniemi
2014 Mākslas Dienas 2014. Dialogs, Kombināts māksla, Riika, Latvia
2014 Hildegard Projekt - Haute Sculpture, Vžigalica Gallery, Ljubljana, Slovenia
2013 Hildegard Projekt: to be announced, kunstraum t27, Berliini, Saksa
2013 Inner Landscapes, Galleria Å, Turku
2013 Inner Landscapes, Tartu Kunstimaja, Tartto, Viro
2013 Besides Beauty, Galleria Oksasenkatu11, Helsinki
2012 III Baltic Biennale 2012, Points of Observation, Borey Art Gallery, Pietari, Venäjä
2012 Lumipalloefekti – Pohjois-Suomen Biennaali, Oulun taidemuseo ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin osasto
2012 Nyyttikestit #2 -Hildegard Projekt arbeitet weiter, Kunsthalle m3, Berliini, Saksa
2012 Besides Beauty, Flat1, Wien, Itävalta
2012 Kangasmaa & Kangasmaa, Kemin taidemuseo
2012 Helsinki Photography Biennial, Henkilökohtainen kaupunki - Personal City, MUU galleria, Helsinki
2012 Bela 2012 - Biennial of European and Latin American and Contemporary Art, Galeria do Palacio, Porto, Portugali
2012 Special Edition, Galerie IG BILDENDE KUNST, Wien, Itävalta
2011 Der Raum geht weiter, Galerie im Körnerpark, Berliini, Saksa
2011 LAbiRynT, Frankfurt an der Oder, Saksa ja Slubice, Puola
2011 Uusi veistos, Lahden taidemuseo
2011 Wasp Factories, Edinburgh Art Festival, Skotlanti, Iso-Britannia
2011 Käsityksiä, Suomen käsityön museo, Jyväskylä
2011 LOCALIZE das Heimatfestival, Villa von Holst, Potsdam-West, Saksa
2011 Hildegard Projekt, Eventism II, Kasematti IV, Harakka saari, Helsinki
2011 Käsityksiä -Minna Kangasmaa, Merja Miettinen, Silja Puranen, Salon taidemuseo
2011 Aistikaaos, Oulun taidemuseo
2011 OTOS, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
2010 Hildegard Projekt, Kronenboden, Berliini, Saksa
2010 Hildegard Projekt, »Helter Skelter Vol. II», Kulturpalast Wedding International, Berliini Saksa
2010 Hildegard Projekt, Rantagalleria, Kummigalleria, Valvegalleria, Galleria 5, Oulu
2009 Vihreä valo, Galleria 5, Oulu
2008 Atelier Ausstellungen, Künstlerhaus Schloss Wiepersdorf, Saksa
2007 Pikinen polku, ympäristötaidenäyttely, Pikisaari, Oulu
2007 Tulikettu, tuliveistos, Oulun kauppatori, Oulu
2006 Ihme, Oulun taidemuseo
2006 SKjL:n 67., Taidepanimo, Lahti
2006 Galleria Just, Turku
2005 Wunderbaum, Kemin taidemuseo
2005 Galleria Myötätuuli, Raahe
2005 Ars möljä, ympäristötaidenäyttely, Toppilansaari
2005 Pikinen polku, ympäristötaidenäyttely, Pikisaari
2005 Tulilintu, tuliveistos, Nallikari, Oulu
2005 Muutos, ympäristötaideteos, Hietasaari, Oulu
2004 Leveä silta, Karjalan tasavallan taidemuseo, Petroskoi, Venäjä
2004 SKjL:n 66. vuosinäyttely, Rovaniemen taidemuseo
2004 Wunderbaum, Joensuun taidemuseo
2003 Wunderbaum, Savonlinnan taidemuseo
2003 Wunderbaum, Jyväskylän taidemuseo
2003 3 N, Galleria 5, Oulu
2002 Galleria 5, Oulu
1998 Visuaalinen keskus, Oulu
1996 Galleria Allinna, Riihimäki
1996 Duty free, Putney, Vermont, USA
1995 Matkalla –On the Road, Galleria Harmaja, Oulu
1994 9 henkeä, Lahden Taidemuseo
1992 Luvallanne, Hämeen läänin aluetaidenäyttely, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
1992 Nordisk Workshop, Akureyri, Islanti
1992 Pauanne, Galleria Marian Portti, Lahti
1992 Keuruun taidemuseo
1992 Nuorten Näyttely, Taidehalli, Helsinki
YMPÄRISTÖ- JA YHTEISÖTAIDE
2024 Kuljeskelu, yhteisötaideteos, Toivotun tulevaisuuden kaupunkikeskusta -hanke, Oulu
2023 Metsäasema, ympäristötaideteos, Varjakka, Oulu
2023 Keho on Dacha, paikkasidonnaisen ja yhteisöllisen taiteen tutkimusprojekti, Oulu (ryhmä)
2021–2020 Olet tässä -yhteisöllinen taideprojekti, Kaupunginosataiteilija-hanke, Kulttuuritalo Valve, Oulu
2019 Väreilyä, ympäristötaideteos, Lähde-hanke, Oulunkaaren kuntayhtymä, Lähde-puisto, Ii
2019 Kirjo, yhteisötaideteos, Lähde-hanke, Oulunkaaren kuntayhtymä, Lähde-puisto, Ii
2020 Näkymä, ympäristötaidenäyttely, Akaa
2011 Fantasy Design / Insight in the Lintulampi Schoolyard, ympäristötaideprojekti, Design museo Helsinki ja
Design Museum Gent, Belgia (yhteistyö arkkitehti Eini Vasun kanssa)
2010 Oivalla!, yhteisötaideprojekti, Lintulammen koulu Oulu
2010 Taitetiloja, yhteisötaideprojekti, Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hanke, Oulu
2007, 2005 Pikinen polku, ympäristötaidenäyttely, Pikisaari, Oulu
2007 Tulikettu, tuliveistos, Oulun kauppatori, Oulu (yhteistyö Helena Kaikkosen ja Tuomo Kangasmaan kanssa)
2005 Tulilintu, tuliveistos, Nallikari, Oulu (yht.työ Helena Kaikkonen, Tuomo Kangasmaa, Eeva-Liisa Sorainen)
2005 Muutos, ympäristötaideteos, Hietasaari, Oulu (yhteistyöHelena Kaikkosen kanssa)
2005 Ars möljä, ympäristötaidenäyttely, Toppilansaari, Oulu
2003 Tiedonjulkaisutyöpaja, yhteisötaideprojekti, Hyvänmielen talo ry, Oulu (yhteistyö Tuomo Kangasmaan kanssa)
2003 Kauttarantain, ympäristötaidenäyttely, Ainolan puisto, Oulu
MUU TAITEELLINEN TOIMINTA
2002 Tuhat kotia, performanssi, Veturitallit, Mikkeli (Minna Kangasmaa, Tuomo Kangasmaa)
2002 Oiseaux tristes, tanssiteos koreografia Maikki Hauru, pukusuunnittelu
2001 Unenselittäjän päivämatka, tanssiteos koreografia Maikki Hauru, pukusuunnittelu
2001 Mixed Media Workshop, taideprojekti, Oulu (Minna Kangasmaa, Tuomo Kangasmaa, Sami van Ingen)
2000 Varjoleikkityöpaja, taideprojekti, NUKU, Oulu (Minna Kangasmaa, Tuomo Kangasmaa, Frans Poelstra)
2000 Kuusi tapaa olla kylässä, performanssi sarja, Kärkölä (yhteistyössä Tuomo Kangasmaa, Pia Lindy,
Katariina Vähäkallio, Jerzy Zywuszczak)
1999 Varjoleikit, performanssi, Annantalon taidekeskus (yhteistyössä Tuomo Kangasmaa, Pia Lindy,
Heikki Mäntymaa, Frans Poelstra)
1998 Piilokoju, performanssi, Suomen Metsämuseo Lusto (Minna Kangasmaa, Tuomo Kangasmaa)
1997 Jokin liikahti peilissä, performanssi, Keuruun taidemuseo
1996 Yön reunassa – valo, tanssiteos koreografia Maikki Hauru, pukusuunnittelu
1992 Butoperformanssi, Keuruun taidemuseo ja MUU galleria, Helsinki (ryhmä)
1992 Perunaperformanssi, Helsingin rautatieasema (Ilkka-Juhani Takalo-Eskola & ryhmä)
RESIDENSSIT JA OPINTOMATKAT
2018 Taideyliopiston Kuvataideakatemian taiteilijaresidenssi, Berliini, Saksa
2016 Taiteen edistämiskeskuksen taiteilijaresidenssi, Berliini, Saksa (1 kk)
2015 Kunsthaus Essen, Essen, Saksa (2 kk)
2014 Taiteen edistämiskeskuksen taiteilijaresidenssi, Berliini, Saksa (1 kk)
2012 Saaren Kartano, Koneen säätiön ryhmäresidenssi, Mietoinen, 2012
2011 Suomen Taiteilijaseuran Kalasataman taiteilijatalon Lietsalo-projektiateljee, Helsinki (5 kk)
2009 Oulun läänin taidetoimikunnan taiteilijaresidenssi, Berliini, Saksa
2008 Oulun läänin taidetoimikunnan taiteilijaresidenssi, Berliini, Saksa (3 kk)
2008 Künstlerhaus Schloss Wiepersdorf, Saksa (5 kk)
2005 Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston residenssi, Tukholma, Ruotsi
2003 Oulun läänin taidetoimikunnan taiteilijaresidenssi, Arenys de Mar, Katalonia, Espanja (1 kk)
1998 Hämeen läänin taidetoimikunnan taiteilijaresidenssi, Praha, Tšekki
1998 Hämeen läänin taidetoimikunnan taiteilijaresidenssi, Berliini, Saksa
1995 Opintomatka, Stutgart ja Ulm, Saksa
1993 Opintomatka, Istanbul ja Kappadokia, Turkki
1992 Opintomatka, Konevitsa, Venäjä
1992 Opintomatka, Akureyri, Islanti
TAITEEN ASIANTUNTIJATEHTÄVÄT
2024 Upeart, Oulu2026-seinämaalus vuodelle 2024, valintaryhmän jäsen
2022 Posion kunta, Kiertoliittymän taidekilpailu, jury- ja palkintolautakunnan jäsen
2020 Pudasjärven kaupunki, Hyvän Olon Keskuksen taideohjelman laatiminen
2020 Pudasjärven kaupunki, Hyvän Olon Keskuksen prosenttitaide, valintalautakunnan jäsen
2020 Vuohenojan maisemateoksen kansainvälinen taidekilpailu, jury- ja palkintolautakunnan jäsen
2020 Tornion kaupunki, Nordbergin möljän veistoksen suunnittelukilpailu, jury- ja palkintolautakunnan jäsen
2019 Suomen Taiteilijaseura, Julkisen taiteen strategiatyöryhmän jäsen
2019 Taiteen edistämiskeskus, Boreal-Luova metsä: Metsähallituksen Syötteen kansallispuiston taidekonsepti
2019 PoP-AiR Pohjois-Pohjanmaan residenssiverkostoselvitys, ohjausryhmän jäsen
2018 Sodankylän uuden hyvinvointikeskuksen prosenttitaidehanke, valintalautakunnan jäsen
2015 Valtakunnallinen SAKUstar -kulttuurikilpailu, taidetta kahdessa tunnissa -kilpailusarja, tuomariston jäsen
2014 Taideyhdistys Ars Nova ry:n vuosinäyttely Savonlinnan maakuntamuseossa, näyttelyn kuraattori
2005 Kansainvälinen tuli- ja jääveistoskilpailu, Haapavesi, tuomariston jäsen
1996 Kill your darlings - filmfestival Kööpenhamina, Suomen esikarsinnan jurynjäsen
1994–1999 Oulun kaupungin kulttuuritoimi, taiteilijoiden työllistämisprojekti Taiteilijatyöpaja, projektinvetäjä
LUOTTAMUSTOIMET
2022-2024 Suomen Pohjoismainen Taideliitto, puheenjohtaja
2020-2024 Art Hub Pikisaari ry, puheenjohtaja
2018-2019 Kustannus Oy Taide, hallituksen jäsen
2016-2019 Suomen Taiteilijaseura, hallituksen jäsen
2016-2019 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry, puheenjohtaja
2015, 2008, 2007 Suomen Taiteilijaseura, edustajiston jäsen
2009-2010 Oulun Taiteilijaseura 63 ry, puheenjohtaja
2008-2009 Suomen Kuvanveistäjäliitto, johtokunnan jäsen
2001-2000 Jojo Oulun tanssinkeskus, hallituksen varajäsen
2000-1999 Oulun Taiteilijaseura 63 ry, hallituksen jäsen
1996-1995 Oulun Taiteilijaseura 63 ry, sihteeri-rahastonhoitaja
1996-1995 Botnia Art Workshops ry, hallituksen jäsen
OPETUSTEHTÄVÄT, LUENNOT JA ESITELMÄT
2024-2021, 2015-2013, 2011-2003, Oulu-opisto, kuvanveisto, tuntiopettaja
2023 Lapin kulttuurifoorumi, Taidehankinnat taiteilijan näkökulmasta, Rovaniemi, esitelmä
2023 Taiteen edistämiskeskus, Julkisen taiteen -seminaari, Lapua, esitelmä
2022-2016, 2014 Iin kunnan koulut, taidetyöpaja
2019 Taideyliopisto, Taide käyttöön -seminaari, Seinäjoki, esitelmä
2018 Kainuun keskussairaala, Taiteilijana prosenttitaidehankkeessa, esitelmä
2012 Oulun kaupunki, Hiukkavaara Piknik: Taide kaupunkitilassa, esitelmä
2010 Oivalla! –taideprojekti, Lintulammen koulu, taidetyöpaja
2010 Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hanke, Hyvän mielen talo ry, taidetyöpaja
2010, 2013 Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen yksikkö, kuvanveiston lyhytkurssi
2008-2010 Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopisto, kuvanveiston lyhytkurssi
2005 Kiasman kiertokoulu, Haukiputaan ja Ylikiimingin Harjurinteen yläaste, luento
2004 Oulunsalon kansalaisopisto, kuvanveiston viikonloppukurssi
2003-2004 Oulun kansalaisopisto, taide- ja croquispiirustus, tuntiopettaja
2003 Oulu-opisto, croquispiirustus, tuntiopettaja
2002 Hyvän mielen talo ry, Hyvän mielen verkostopäivät, taidetyöpaja
2000 Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalvelut, Muotokuvamaalauskurssi, opettaja
2000 Pohjois-Karjalan taidetoimikunta, Järjestötoiminnan kehittäminen, esitelmä
1999 Taideteollinen korkeakoulu, Taiteilijan leipäpuu, luento
1998 Taideteollinen korkeakoulu, Kulttuuri työllistäjänä, luento
1998 Keski-Suomen taidetoimikunta, Taiteilijan työllistyminen, esitelmä
1997 Oulun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, Taiteilijan leipäpuu, luento
1996 Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Taidemaailman ja hallinnon seminaari, luento
1994-1991 Hollolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu, tuntiopettaja
1991-1990 Lahden lasten ja nuorten kuvataidekoulu, sijaisuuksia
JÄSENYYDET
Suomen Kuvanveistäjäliitto
Suomen Mitalitaiteen Kilta
Oulun Taiteilijaseura 63 ry
Kuvasto ry
International Sculpture Center (ISC)
TEOKSIA KOKOELMISSA
Suomen Valtio
Kotkan kaupunki
Oulun taidemuseo
Oulun kaupunki