Minna Kangasmaa | Anni Arffman | Sonja Bendel | Christiane Bergelt | Christine Düwel | Eija Hirvonen | Catherine Ludwig | Claudia-Maria Luenig | Christelle Mas | Makiko Nishikaze
Neliö-Galleria, Oulu
2.–24.6.2021
Kuinka lähestyä tyhjyyttä – tai ei-mitään, jotain sellaista, joka on poissaolevaa, hiljaista ja näkymätöntä? Tyhjyys on olemukseltaan mittaamatonta ja rajatonta. Tyhjyyden tärkein ominaisuus on se, ettei sillä ole ominaisuuksia. Tyhjyyttä on silti mahdollista yrittää käsitellä. Jokaisen tapa lähestyä tyhjyyttä on persoonallinen ja ainutlaatuinen. Tässä kansainvälisessä Hotel Infinity-kollektiivin ryhmänäyttelyssä kymmenen taiteilijaa käsittelee tyhjyyttä vapaasti ja visuaalisesti omalla tavallaan.
"Näyttelyssä on esillä valokuvateokseni Solo. Se on ihmisen luontosuhdetta käsittelevän teossarjani Systema naturae ensimmäinen teos, jossa valokuva esiintyy itsenäisenä teoksena. Vuodesta 2008 työstämäni teossarjan teoksissa olen aikaisemmin esittänyt valokuvia kolmiulotteisessa kontekstissa, mutta nyt Solo-teoksessa valokuva esiintyy yksin, kehystettynä. Yksin oleminen on myös teoksessa aiheena.
Tarttolainen semiootikko Riin Magnusin kirjoittaa artikkelissaan How did man become unaddressed? ihmisestä olentona, jota kukaan ei puhuttele. Ihmisistä on tullut sekä viestinsä lähettäjiä että niiden vastaanottajia, sillä ihminen on menettänyt kommunikaatioyhteyden ei-inhimilliseen maailmaan, toisin sanoen muihin lajeihin. Kommunikaatiota muiden kanssa ei ole nähty merkityksellisenä ja näin ihminen on itse rajannut itsensä erilleen. Merkityksellisten suhteiden poissulkeva verho on vuosituhansien ajan saatellut ihmislajin yksinäisyyteen.
Ihmisen yksinolo on kuin huuto tyhjyyteen.
Kommunikointiyhteyden puuttuminen ei-inhimilliseen maailmaan näyttelee roolia, joka on vasta hiljalleen avautumassa ihmiskunnalle. Mutta mikä voisi avata poissulkevan verhon niin, että sen takana olisi jotakin merkityksellistä? Mikäli kulttuuriseksi olennoksi määritellyn ihmisen havaintokyky ja ajattelu, kokemisen tapa ja kommunikointi ovat riippuvaisia kielestä tai kielellis-käsitteellisistä rakenteista, näyttäytyy yhteisymmärrys muiden lajien kanssa mahdottomana.
Paradoksaalisesti reitti kommunikaationyhteyden merkityksellisyyden rakentamiseksi muiden lajien kanssa voi kulkea ruotsalaisen luonnontutkija Carl von Linnén kautta, jonka luokittelujärjestelmä Systema naturae loi 1700-luvulla luonnontieteisiin vahvan kielellisen perustan. Hän antoi eri lajeille yhteneväiset tieteelliset nimet taksonomisessa järjestelmässään, johon hän sijoitti myös ihmisen yhdeksi lajiksi kädellisten lahkoon. Lajinimen perään hän lisäsi kehotuksen ”Nosce te ipsum”,’’Tunne itsesi’’. Omissa pohdinnoissani olen tukeutunut tähän kehotukseen, sillä sen tarjoaman itseymmärryksen kautta voin asettaa itseni osaksi luonnonjärjestelmää, jotta huutoni ei uppoaisi tyhjyyteen."