Minna Kangasmaa | Tuomo Kangasmaa
ID:I galleri, Tukholma, Ruotsi
2.8.–18.8.2024
Näyttelyn teosten tarina alkaa vuodelta 2010, jolloin meillä oli rinnakkaiset yksityisnäyttelyt Oulun Taidemuseossa. Tuolloin saimme lahjoituksena taidemuseolta kolme isoa rullaa vanhaa käyttämättä jäänyttä analogista valokuvapaperia, joille museolla ei ollut enää digiaikana käyttötarkoitusta. Saamissamme rullissa oli yhteensä 60 metriä valottamatonta valokuvapaperia. Yhden rullan pahvikotelon kyljessä luki ”käytetty viimeksi 1998”. Varastoimme valokuvapaperirullat työhuoneellemme aikomuksena käyttää niitä joskus johonkin. Rullat unohtuivat neljäksitoista vuodeksi työhuoneemme kätköihin, josta olemme ne nyt kaivaneet esille kuin vanhat muistot.
Näyttelyssämme on esillä ulkona suorassa auringonvalossa valotettuja kasveja. Kaikki teokset ovat käsintehtyjä hopeagelatiinivalokuvia fotogrammitekniikalla. Valokuvat on valmistettu ilman kameraa, suoraviivaisessa prosessissa, jossa valokuvamateriaalin laatu, valon määrä ja kuvien kiinnityskemikaalit tuottavat vain osin hallittavan taiteellisen jäljen.
Kasveja on kuvattu ihmiskunnan historian aikana kaikilla tunnetuilla tavoilla – kaksiulotteisesti ja kolmiulotteisesti, realistisesti ja tyylitellysti, mustavalkoisena ja värillisenä, symbolistisina ja tunnistamistarkoituksessa tieteellisesti ja taiteellisesti. Olemme keränneet kasvit osittain istutetuilta kultivoiduilta alueilta ja osin luonnonvaraisten kasvien täyteisiltä joutomailta. Käyttämämme kasvit ovat olleet elinkaarensa eri vaiheissa; osa on tuoreita klorofyllin täyteisiä kukkia, kun toiset lähes lakastuneita lähes mätänemispiteessä olevia lehtiä. Meille kasvit edustavat pohjoista aikaa, joka tarkoittaa lyhyttä kesää. Tuolloin auringon valoa on runsaasti, mutta vain tuon kesän lyhyen ajan. Työskentelymme mukailee tätä. Kesä on intensiivinen ja tiivis aika tehdä näitä valokuvia. Myös kasvit reagoivat valon määrään ja laatuun eri tavoin. Valokuvapaperin tavoin kasvit sisältävät valoherkkää pigmenttiä, lehtivihreää eli klorofylliä. Kasvien fotosynteesi on koko elonkirjon valtamediumi ja kasvien luova tulkinta auringosta. Vain kasvit tietävät, miten valosta tehdään syötävää.
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.