In Progress

In Progress on havaintoja ihmisen ja luonnon suhteesta, muutoksesta, materiaalisesta maailmasta, elinvoimasta, yhteydestä maahan, katoavaisuudesta ja ajasta – kaiken yhteenkietoutuneisuudesta. Teoksen lähdeaineisto on peräisin vanhasta teoksestani vuodelta 1994, joka on ollut sijoitettuna Saarelan veistospuistossa. Teoksen seitsemän luonnollisen kokoista kipsistä ihmisfiguuria ovat ajan saatossa lähes kokonaan maatuneet puistoon. Olen seurannut ja dokumentoinut teoksen elinkaarta. Lopulta olen kerännyt talteen viimeiset luonnon muokkaamat ja sammaleen verhoamat kappaleet teoksesta, joka aikoinaan esitti seitsemän hyveen personifikaatiota. Olen palannut varhaisen teokseni alkulähteille pohtimaan ihmisenä olemista – tässä ajassa. Se on johdattanut minut monisyisten kysymysten äärelle uskosta, toivosta, rakkaudesta, viisaudesta, rohkeudesta, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta. In Progress rakentuu maatuneen veistoksen jäljelle jääneistä osista sekä valokuvista, joissa mennyt on läsnä ja se, mikä on joskus ollut, on edelleen olemassa. Teoksen vahva kytkös maahan kuvaa jotain kaikkialla läsnä olevaa, metafyysisen alkuvoiman kaltaista, joka on luonnostaan elävissä prosesseissa ja hallitsee niitä. Se sisältää ehdotelman, että meitä ympäröivä materia ei ole pelkästään passiivista, raakaa tai liikkumatonta vaan elinvoimaista, muuntautuvaa ja epästaattista, aktiivisesti vaikuttavaa. Teos avaa ajankohtaisella tavalla ikiaikaisia kysymyksiä kaiken yhteenkietoutuneisuudesta. Kohdistamalla huomion materiaaliin ja sen elinkaareen peräänkuulutan suhdettamme kestävään tulevaisuuteen. Varsin usein meitä ympäröivät materiaalit ylittävät ”kestävän” käsitteen rajat. Juuri tuo häiritsevä ylitys nostaa pohdittavaksi elämää monin tavoin kannattelevan materiaalisen maailman ja osoittaa taiteen materiaalisuudelle uuden ajankohtaisuuden. In Progress -teoksesta on olemassa laaja dokumentaatio. Olen dokumentoinut valokuvaamalla teoksen valmistusprosessin sekä valmiin teoksen esillä olon eri vaiheet aina lopulliseen fyysiseen hajoamiseen asti. Teoksen laaja aineisto kuvaa siirtymää, jossa teos materiaalisena entiteettinä ei ole muuttumaton ja lopullinen, vaan jatkuvassa muutosprosessissa, joka vääjäämättä syntyy jo pelkästään teoksen materiaalissa tapahtuvista muutoksista pitkällä aikajänteellä, mutta myös siitä miten täydennän, käytän uudelleen tai muuten muokkaan sitä. Tässä prosessissa teos ei ole ympäristöstään rajattu kokonaisuus, vaan kantaa jälkiä kaikista niistä, jotka ovat sitä käsitelleet. Sitä kautta teos sisältää metaforisia representaatioita ja ne voivat olla koodeja laajemmista kollektiivisista merkityksistä, eksistentiaalisista, sosiaalisista ja ekologisista narratiiveista. Alkujaan en suunnitellut teosta sijoitettavaksi ulos ja tiesin, että se tulee hajoamaan. Jätin teokseni elämään omaa kiertokulkuaan yhdessä luonnon kanssa. Kautta aikojen ihminen on pystyttänyt veistoksiaan ulos. Niiden säilyminen ja vaaliminen on riippunut ajasta ja sivilisaatioista. Monet ovat sortuneet ja hautautuneet maahan. Edelleen näinä päivinä näin tapahtuu. Toisaalta menneet ja uudelleen löydetyt jäänteet veistoksista kiehtovat jopa siinä määrin, että niiden säilyttäminen ja ennallistaminen koetaan mielekkääksi. Se on nostattanut ajatuksia siitä, miten tulevaisuutemme muotoutuu menneisyyden kaiuista ja miten perimme tiedon ja kulttuurin kuin myös maan ja ilmaston, aivan kuten seuraavat sukupolvet perivät ne meiltä. Aika nielee eletyn elämän – kuin käsien välistä valuva tomu. Se, mitä teemme tai jätämme tekemättä, siirtyy seuraaville sukupolville. Keskeinen kysymys on mitä jää jälkeen, kun lähdemme täältä? Valokuva

Installaatio   |   1994 - ongoing